Hyppää sisältöön

Henkilöstömuutoksia merivoimissa

Merivoimat
Julkaisuajankohta 20.6.2016 10.56
Tiedote

Puolustusvoimain komentaja on määrännyt seuraavat upseerit uusiin tehtäviin merivoimiin:

Kommodori Jori Harju on määrätty merivoimien operaatiopäälliköksi Merivoimien esikunnassa 1. heinäkuuta 2016 lukien. Hän palvelee tällä hetkellä merivoimien valmiuspäällikkönä Merivoimien esikunnassa. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Puolustusvoimien operaatiokeskuksen päällikkönä operatiivisella osastolla Pääesikunnassa, Puolustusministeriössä ja osastoesiupseerina Pääesikunnan suunnitteluosastolla, operatiivisella osastolla Merivoimien esikunnassa sekä Suomenlinnan Rannikkorykmentin komentajana. Lisäksi kommodori Harju on toiminut kansainvälisissä tehtävissä muun muassa UNIFIL-operaatiossa Sector West’n apulaiskomentajana. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 1999 ja hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2015.

Kommodori Tuomas Tiilikainen on määrätty merivoimien valmiuspäälliköksi operatiiviseen osastoon Merivoimien esikuntaan 1. elokuuta 2016 lukien. Hän palvelee tällä hetkellä Rannikkolaivaston komentajana. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Rannikkolaivaston esikuntapäällikkönä, osastoesiupseerina Pääesikunnassa, apulaisosastopäällikkönä Merivoimien esikunnassa, laivueen komentajana Saaristomeren meripuolustusalueella sekä opettajana Maanpuolustuskorkeakoulussa. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 1999 ja hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2016.

Komentaja Janne Muurinen on määrätty Rannikkolaivaston esikuntapäälliköksi. Hän palvelee tällä hetkellä merivoimien komentajan edustajana Pääesikunnassa.

Komentaja Jörgen Engroos on määrätty esikuntapäälliköksi Uudenmaan prikaatiin. Hän palvelee tällä hetkellä apulaissotilasedustajana Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan unionissa (EUE) Brysselissä.

 

 

´