Hyppää sisältöön

Meripuolustusharjoitus 2016 päättyi - tehtävä suoritettu

Merivoimat
Julkaisuajankohta 18.11.2016 12.00
Tiedote

Merivoimien vuoden 2016 pääsotaharjoitus MEPU-16 on päättynyt. Kaksi viikkoa kestäneessä harjoituksessa testattiin ja harjoiteltiin merivoimille asetettuja tehtäviä, kuten johtamista, tulenkäyttöä ja yhteistoimintaa muiden puolustushaarojen ja viranomaisten kanssa.

Harjoituksen johti merivoimien komentaja, kontra-amiraali Veijo Taipalus johtoesikuntanaan Merivoimien esikunta:

- Harjoituksen tavoitteet ja vaatimustaso oli asetettu jo suunnitteluvaiheessa korkealle ja vaativat olosuhteet asettivat toiminnalle lisähaasteita. Harjoitukseen lähdettiin olosuhteista huolimatta palvelusturvallisuus edellä ja merivoimien henkilökunta osoitti ammattitaitonsa poikkeustilanteessa toimimalla koulutuksen mukaisella tavalla.

- Suurissa harjoituksissa toimitaan vaativissa olosuhteissa ja harjoitusten tavoite on harjaannuttaa henkilökunnankin osaamista. Varusmiesten ja reserviläisten toiminta harjoituksessa ansaitsee kiitokset ja palaute merivoimille on ollut myös reserviläisiltä erittäin positiivista. Seuratessani esikuntien ja joukkojen toimintaa voin tyytyväisenä todeta, että merivoimien kyky tehtävien toteuttamiseen on hyvä ja harjoitus on saavuttanut asetetut tavoitteet.

Meripuolustusharjoituksessa kehitettiin henkilöstön, varusmiesten ja reserviläisten osaamista

Harjoitukseen osallistui henkilökuntaa ja varusmiehiä kaikista merivoimien joukko-osastoista. Reserviläisiä harjoituksessa oli noin 400 ja he toimivat eri tehtävissä kaikissa harjoitukseen merivoimien joukoissa. MEPU-16 harjoituksen kehys tarjosi reserviläisille erinomaisen ympäristön harjoitella ja ylläpitää omaa maanpuolustuksellista osaamistaan.

Harjoitus oli myös tärkeä osa varusmiesten koulutusta. Varusmiehiä harjoituksessa oli lähes 1700 ja monelle heistä se oli ensimmäinen kosketus heidän sodan ajan tehtävään. Varusmiehiä toimi rannikkojoukoissa, erikoisjoukoissa, laivastojoukoissa, suojaustehtävissä ja eri tuki- ja huoltotehtävissä.

Rannikkolaivaston keskiössä johtaminen ja tulenkäyttö

MEPU-16 harjoitus kehitti Rannikkolaivastossa henkilöstön osaamista, tehtäviin liittyviä toimintatapoja, johtamista ja poikkeusolojen yhteistyötä rannikkojoukkojen kanssa.

- Rannikkolaivaston kyky käyttää kahta merivoimien pääasetta, miinoja ja meritorjuntaohjuksia, on tämän harjoituksen jälkeen entistä parempi. Alushenkilöstön ammattitaito pääsi oikeuksiinsa vaativissa olosuhteissa ja tilannekehyksessä, Rannikkolaivaston komentaja, kommodori Erkki Mikkola tiivistää vuoden pääharjoituksessa saavutettuja tuloksia.

MEPU-16 haerjoitus: Kuva:Puolustuvoimat/Edwin Pohto

Rannikkojoukot harjoittelivat talvisissa saaristo-olosuhteissa

Rannikkoprikaatissa Meripuolustusharjoituksen painopiste oli harjaannuttaa joukkotuotannossa olevia joukkoja vaativissa olosuhteissa ja kehittää prikaatin suorituskykyä, erityisesti johtamista. Pitkäkestoinen harjoitus antoi hyvän mahdollisuuden todentaa joukkojen toimintakyvyn säilyttäminen saaristossa.

- Näissä tehtävissä kaikkien johtajien vastuu korostui. Talviset olosuhteet olivat erinomainen pelikenttä joukoille. Prikaatin asevelvolliset, varusmiehet ja reserviläiset osoittivat hyvää ammattitaitoa harjoituksen aikana ja palvelusturvallisuuden taso kyettiin pitämään hyvällä tasolla, kertoo Rannikkoprikaatin komentaja, kommodori Vesa Tuominen.

Uudenmaan prikaati osallistui noin 800 sotilaan vahvuisella joukolla harjoitukseen. Eri johtoportaiden tärkein koulutuskohde oli muodostaa tilannekuva ja jakaa sitä alajohtoportaille ja muille alueella toimiville joukoille, johtaa joukkojaan oikea aikaisilla hyvillä käskyillä sekä harjoitella yhteistoimintaa muiden merivoimien johtoportaiden ja puolustushaarojen kanssa. Myös yhteistoiminta rajavartiolaitoksen kanssa korostui.

- Joukkotuotannossa olevien joukkojen painopiste oli toimia komppania kokoonpanossa taisteluosaston raameissa. Harjoitus oli onnistunut, ja joukot onnistuivat saavuttamaan asetetut tavoitteet kovissa talvisissa saaristo-olosuhteissa, tiivistää Uudenmaan prikaatin komentaja, kommodori Kjell Törner kuluneita harjoitusviikkoja.

Meripuolustusharjoituksessa oli mukana myös Merisotakoulun kadetteja, henkilökuntaa ja reserviläisiä.

´